Tietoa yrityksestä

Kondiittorimestari Petri Hiltunen

Valmistuin leipuri-kondiittoriksi vuonna 2003 ja perustin oman yrityksen Kuopion Kettulanlahteen vuonna 2005. Koska huomasin yksilöllisille konditoriatuotteille olevan tilausta, ammattitaidon kehittäminen oman yrityksen kautta tuntui luontevalta ratkaisulta.

Koulutustaustaani kuuluu kolmivuotinen leipuri-kondiittori linja Kuopion ammattiopistossa. Kolmen vuoden ahkeran harjoittelun ja tekemisen jälkeen päätin suorittaa ylemmän ammattitutkinnon, jonka kautta pystyin erikoistumaan konditoriapuolelle. Vuonna 2006 valmistuin näyttöluontoisesta tutkinnosta ammattikondiittoriksi. Tämä antoi itselleni lisäpotkua erikoistua vielä erikoisempiin ja monimutkaisempiin töihin sekä harjoitella kovempaa ja enemmän. Taitojeni vielä karttuessa päätin yrittää valmistua ylimmälle ammatilliselle tutkinnolle eli kondiittorimestariksi (kondiittorin erikoisammattitutkinto), johon kuuluu näyttöosuuden lisäksi myös iso osa teoriaa. Valmistuin kondiittorimestariksi tammikuussa 2011.

Koulutukseni ja työhistoriani takia pystyn tarjoamaan asiakkaille laadukasta ja monipuolista palvelua. Ideoin ja toteutan järkeviä ratkaisuja ja maukkaita kokonaisuuksia juhlapöytiin tai vaikka lasten synttäreille. Koska olen itsekin vielä nuori ja innokas kokeilemaan uutta, toteutan kokonaisuudet raikkaan trendikkääksi. Erikoisuuksien lisäksi teen toki myös perinteisempiä juhlapöydän herkkuja.

Tuotevalikoimaan kuuluvat voileipäkakut, pursotettavat pikkuleivät, kuivakakut, leivokset, täytekakut ja hyydykekakut. Erikoisempiin osaamisiin kuuluu suklaa- ja sokerityöt sekä erilaiset syötävät pöytäkoristeet. Vaikka jotain haluamaasi tuotetta ei löytyisi valmiista valikoimasta, otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja ideoita uusista tuotteista.

Juhlia järjestettäessä on yleensä kova kiire eikä välttämättä kakkujen noutaminen ole aina helppoa aikataulullisesti, joten olen valmis myös toimittamaan tuotteet kotiovellesi.

Ethän siis turhaan ota ylimääräistä stressiä juhlista – soita tai lähetä sähköpostia niin suunnitellaan yhdessä juuri sinulle sopivat tuotteet.

Terveisin,
Petri Hiltunen, kondiittorimestari

Bebe logo